SM-kisat 2012

Niin ovat nekin karkelot ohitse, vuosi vierähti uskomattoman nopeaa. Tämän vuoden SM-tulokset ovat oiva esimerkki lajin herkkyydestä, fiilis oli loistava kisojen ajan ja tunnelma oli omalta osaltani aivan katossa. Asenteessa ja psyykkisessä puolessa on tapahtunut suuri harppaus, joka on ilo huomata. Myös valmistelurutiinit ja fiiliksen kasaaminen ovat asettuneet uusiin uomiin.

Joukkuekisasta tuli tänä vuonna pronssia, joten ilman mitalia ei tarvinnut tänäkään vuonna lähteä kotiin. Sunnuntaina ennen yksilökisan karsintarataa oli jälleen viimevuoden tapaan erittäin paha olo. Eri moodi oli siitä huolimatta päällä, sillä olin jotenkin todella liikuttuneessa tilassa. Onnen tunne oli suuri, kun sain tehdä Javan kanssa, nähdä sen ilon, sekä sen, kun jumissa ollut koirani puristi itsestään kaiken minkä pystyi. Se oli hieno suoritus Javalta, sillä viikkoa ennen kisoja fyssarikäynnillä sain sellaisen palautteen, ettei koira todellakaan ollut normikunnossa, vaan jumissa sieltä täältä. Sain kuitenkin luvan kisaamiseen ja samantien laitoin uuden fysioajan varaukseen. Uusintakäynnillä kisojen jälkeen fyssari totesi Javan olevan lähes entisessä kunnossa, pieniä jumeja löytyi vielä, jotka saatiin auki : )

Yksilön karsintaradalta tuli putken kielto neljänneksi viimeisellä esteellä, sekä sen jälkeen hylky kun sekoitin rytmin. Fiilis radalle lähtiessä oli niin järjettömän hyvä, että sen purkautuminen virheen jälkeen oli todella vahva. Pää tulvi kysymyksia ja ajatuksia, hetken pettymys virheen jälkeen oli suuri, kunnes oivalsin, ettei tuloksella oikeastaan ole mitään merkitystä. Uusia kisoja on tulossa vaikka kuinka paljon, nämä olivat vain yhdet muiden joukossa ja auttavat minua kehittymään entisestään. Alkurata oli meiltä todella hyvä, tein täysillä, sain Javan kulkemaan pienillä teillä, sen vauhti pysyi yllä kokoajan, keskittyminen oli vahvaa ja fiilis kohdillaan. Olisimme varmasti yltäneet taistelemaan kärkiajasta puhtaalla tuloksella.

Kiitos ystäville ja kilpakumppaneille, ajatusten vaihtaminen ja kannustavien viestien saaminen pitkin kisaviikonloppua olivat hieno lisä lajisuorituksien ohella. Oli ilo saada myös pieni kommentti arvostettavalta kilpailijalta, joskus pienikin asia voi olla todella merkityksellinen. Suuri kiitos kaikille! Lisäksi kiitän koiraani, aina yhtä hullua ja energistä Javaa, joka antaa itsestään varmuudella jokainen sekunti 100% ja usein vielä hieman enemmän! Hankala koira, jonka kanssa menestyminen tuntuu monin verroin palkitsevammalta. Paljon on saatu, enemmän kuin ikinä olisin voinut kuvitellakaan, joten tyytymätön en missään nimessä voi olla.

Kisojen jälkeen olemme käyneet paristi treenaamassa, yhdet Sarin treenit tuli vedettyä nollatreeninä Jennan kanssa läpi. Oli muuten huisin kivaa ja hyödyllistä, mutta rankkaa! Omatoimitreenaamassa kävimme myös porukalla Jennan ja Iinan kanssa, kiitos treeniseurasta tytöille!

Java, minä, Iina ja Xenon.