Javan huoltopäivä

Tänään huristelin viemään Javan Remediumiin Mari Hyytiäisen käsiteltäväksi. Mari hoitaa kyllä hyvin kuunnellen koiraa ja tänään näin Javasta selviä reaktioita, miten se vastasi paremmin hoitoon kuin aiemmin, ei siis jännittänyt itseään. Luottamus lienee syntynyt huoltajan ja huollettavan välille!

Java oli aika lailla kauttaaltaan jumissa, mutkalla ja kipeä. Nyt sille kokeillaan homeopatiaa ensimmäistä kertaa koskaan ja katsotaan, kuinka se lähtee vaikuttamaan. Itselläni ei ole lainkaan kokemusta asiasta, joten mielenkiinnolla odotan mahdollisia tuloksia. Parisen viikkoa on nyt luvassa taukoa treeneistä ja kisoista ja sitten Java pääsee uusintahoitoon.

Onneksi on tuo Lux, jonka kanssa saa kuitenkin kirmata siinä ohessa, kun Java kuntoutuu. Juuri olimme Juhan treeneissä maanantaina ja Luppe-poika oli oikein hieno. Se on kyllä niin mun pieni terapiakoira, iloinen valopilkku, joka tuo todellakin iloa elämään :)

Kuulumisia

Norjan kisareissu Norwegian openiin on nyt takana ja mukava reissu olikin. Kisapaikan ja aikataulujen toimivuuden puolesta voin ehdottomasti suositella kyseistä kilpailutapahtumaa siitä kiinnostuneille! Oli taas hauskaa nähdä muiden maiden koirakoita ja katsella täysin erilaisia ohjaustyylejä, kuin Suomessa on tottunut näkemään. Matkaseura oli mukavaa ja sääolosuhteet olivat lämmittelyjen ja jäähdyttelyjen kannalta hyvät.

Meidän osalta kisat loppuivat lyhyeen. Tiesin jo ennen reissuun lähtöä, ettei Java ole parhaassa mahdollisessa iskussa. Treeneissä meno on tuntunut tahmealta, koira ei käänny, eikä saa normilla yhdellä polkaisulla täyttä vauhtia lähdöstä tai hyppyjen alastulojen jälkeen. Hyvin Java tekee ja jonkun mielestä varmasti etenee hyvällä vauhdilla, mutta minun silmään ja ohjaustuntumaan koirasta puuttuu nyt se viimeinen terä ja kunnon poweri. Koira menee reikäpäänä kuten aina, mutta eteenpäin samalla asenteella se ei vaan pääse.

Olisi pitänyt tehdä fiksusti ja pitää kisa-/treenitaukoa ennen Norjan kisoja. Treenitaukoa pidin, mutta yhdet kisat kävin Ojangossa kisaamassa, tosin sielläkin jätin viimeisen startin väliin. Keinonurmihallien putket ovat monesti ihan tappoliukkaita… Java on lentänyt nyt kaikissa keinonurmihallien kisoissa nurin putkissa, eikä ole ainoa koira. Viime aikoina sitä on alkanut miettimään, että homma alkaa mennä jo vaaralliseksi. Uusiin halleihin tuodaan uudet putket, joiden pinta on uutuuden liukas ja puhdas, jonkinlainen ”karhennus” näihin olisi minusta keksittävä ja asiaa olisi oikeasti ajateltava koirien turvallisuuden kannalta. Ojangon hallikisoissa Java vetäisi suorassa putkessa niskoilleen, edellisellä viikolla se oli lihashuollettu, mutta tämä oli sen verran kova osuma, että aiheutti lapojen ja selän seudulle lukkoja, jotka tulivat esiin Norjan kisoissa.

Lauantaina kisasimme Norjassa kolme rataa, ensimmäiseltä 5, toiselta sekoilu hyl ja kolmannelta puhdas rata. Vauhti ei ollut ollenkaan Javaa ja ratojen jälkeen Java liikkui todella huonosti, laahasi mm. vasenta takajalkaa varpaiden kääntyessä maata vasten. Sunnuntaina aamulla Java ontui vasenta etutassuaan ja ontumiset ovat Javan osalta koko sen eliniän ajalta tasan tässä. En startannut sunnuntaina yhtäkään kisaa. Onneksi Lehtisen Jenni oli niin mukava ja kiltti, että katsoi Javan ennen lähtöä takaisin Suomeen. Pikaisella kokeilulla Javalla oli lavat ja selkä jumissa, ei mitään joustoa ja lukkoja riitti… Tämä oli varmasti jatkokuntoutumisen kannalta tärkeä juttu, että lukot saatiin auki jo kisapaikalla.

Kuten sanoin alkukappaleessa, reissu oli hieno ja kilpailut hyvin järjestetyt, joten päällimmäisin mielikuva reissusta on positiivinen katsomon puolelle siirtymisestä huolimatta. Nyt startataan projekti Java jälleen iskuun :) Huomenna vien sen huoltoon ja sitten katsotaan miten homma alkaa pelittää, taukoa treeneistä ja kisoista ainakin hetki luvassa.

Lopuksi klisee, nauttikaa siitä, jos teillä on terve harrastuskoira, jonka kanssa saatte mennä  ja touhuta lajista riippumatta. Terve ja kunnossa oleva koira on arvokas asia. Onneksi osasin ottaa irti mm. European Openissa kaiken siitä ilosta ja powerista jolla Java teki, meillä oli radalla hienointa koskaan! :) Loppujen lopuksi ne treenit ja kilpailut ovat vain pieni osa arjesta koiran kanssa, joten tärkeämpää olisi nyt se, että Javalla on olemassa vielä pitkä ja terve loppuelämä myös sitten, kun se jättää kisakentät (tulee tippa linssiin, jos edes ajattelen tätä).

 DSC04415-MOTION-1-5