WAO 2014 ja Merrelin kengät

Heips pitkästä aikaa, kyllä on muutama tovi tässä vierähtänyt!

Pikaiset kuulumiset ja sitten itse asiaan. Eli mitäs meille? Minun alkuvuosi on sujahtanut nopeasti lähinnä työn merkeissä. Arvokisoja on koluttu tässä kevään ja kesän mittaan, mutta itse viralliset kilpailut ovat jääneet vähän vähemmälle.

Luxin ensimmäiset isot kisat olivat toukokuussa Italian Lignanossa, kun lähdimme edustamaan Suomea World Agility Openiin. Kilpailimme siellä Biathlonin (vastaava kuin Suomen SM-kilpailut) ja Gamesin (sisältää karsintaratana toimivan snookerin ja gamblerin, joka on finaali). Pääsimme finaaliin kummassakin kilpailussa.

Biathlonin karsintaradalta tuli yksi kielto, mutta sillä irtosi silti finaalipaikka. Oli tosi mahtavaa päästä juoksemaan finaali, niissä on aina kuitenkin se oma fiiliksensä! :) finaaliradalta teimme nollan, jolla Lux oli kolmas. Yhteistulos riitti kiellon kanssa sijalle 14(?).

Snookerista saimme täydet pisteet ja gamblerissa hyvät pisteet myös. Loppuosa (koira suorittaa itsenäisesti rataa ohjaajan ollessa merkityn alueen toisella puolella) meni hylyksi, joten yhteistuloksissa emme yltäneet kärkikahinoihin. Games oli oikeasti aika hauska kilpailu, täysin erilainen kuin miten on yleisesti tottunut kisaamaan. Hetkellisesti tuli muistikuvat mieleen siitä ajasta kuin itse aloitin agilityn, sääntöjä kun joutui miettimään jonkin verran :D kiitos Iinalle avusta Gambler -finaalissa, olit huippuapu! :)

20140705-134843-49723213.jpg

Sitten Merrelin -popoihin! Eli joo, sain WAO kisamatkalle mukaan kaksi paria kenkiä. Toiset kevyet lenkkarit ja sitten todella kevyet bare footit, joilla juoksin kaikki WAO kisaviikonlopun radat. Kuivalla keinonurmella pito oli todella hyvä ja alustaan sai tuntuman kivasti ohuen pohjan kautta. Koko kisaviikonlopun ajan oli suhteellisen hyvä sää, joten en päässyt testaamaan pitoa märällä keinonurmella. Bare footit ovat jalassa tuntumaltaan sellaiset kuin ei olisi kenkiä lainkaan, suosittelen! Ne toimivat hienosti myös agilitykentän ulkopuolella esimerkiksi pitkiä matkoja kävellessä kaupungilla tai vaikka metsäpoluilla.

Merrelin lenkkarit ovat olleet työkäytössä kentällä tai sitten lenkillä, jos olen halunnut pitää paksumpi pohjaista kenkää. Värit kummassakin ovat herkulliset, kivaa piristettä monesti niin tumma vaatteiseen ulkoasuuni :) alla vielä kuvaa kengistä!

 

20140705-135809-50289590.jpg

Kuvissa Merrelin pinkit lenkkarit jalassa. Viimeisessä kuvassa vaihdan bare footeja jalkaan, jotka ovat ne koko WAO kisaviikonlopun kaikilla radoilla olleet kengät. Kiitos Merrelille!

EO 2013

No niin, täällä taas ja pieni kooste EO-reissusta edessä videoin, sanoin ja kuvin!

Oli kyllä mahtava, lähes viikon kestänyt reissu tämän vuoden European Openiin, meillä oli Jennan kanssa hieno mahdollisuus päästä tutustumaan Belgiaan mm. kaupunkikierroksen merkeissä. Usein kisareissuilla kun ei näe itse maata juurikaan, niin tällä kerralla tuli kilpailumaakin tutummaksi. Näimme pieniä kyliä, kiertelimme kaupungissa nimeltä Gent ja pääsimme katselemaan myös pentujen agilitytreenejä. Hulppeat treenimahdollisuudet joillain ihan takapihalla, kyllä sellainen nurmikenttä kera omien esteiden saattaisi ihan kelvata :)

EO13_agikenttaTällainen takapihalle, kyllä kiitos!

 

EO13_puistossajavaPalloilua Belgiassa, kisakoiran tassun alla?

 

EO13_sillallaKaupunkikierroksella

Kisapaikan majoituksena meillä oli asuntoauto. Aikamoisen luksusta oli olla ihan kisapaikalla, kun pystyi viedä koirat ja itsensäkin nukkumaan suoritusten välissä. Ajantasalla pysyminen kisojen kulunkin suhteen oli paljon helpompaa, kun oli niin lyhyt matka tarkistamaan tilannetta. Ensimmäinen kerta asuntoautomajoituksessa minulla, onhan siinä omat haasteensa, kun ei mm. ollut tietoa, että suihkuvedet saattaa valua ilman astiaa naapurin puolelle… heh, ja apua :D

EO13_leiriMeidän leiri

EO13_kisakylaKisakylä

EO13_kisapaikka Kisapaikka keskiviikkoiltana, torstaiaamu alkoi eläinlääkärintarkastuksella ja treeneillä

 

EO2013_kukkulallaIltalenkillä

Perjantaina kisasimme joukkueradat ja Javan kanssa juoksimme kaksi nollaa. Päivä alkoi muistaakseni noin klo 8:00 pintaan hyppyradan tutustumisella ja noin tunnin päästä siitä oli agilityradan tutustuminen. Hypärillä olimme suoritusvuorossa vasta noin klo 11:00 aikoihin ja agilityradalla starttasimme vasta klo 17 maissa. Oli aika jännä järjestely!

Mini- ja medijoukkueet kisaavat EO:ssa toisiaan vastaan, joten olin todella iloinen, kun Javan yksilösijoitus oli joukkuehypärillä viiden parhaan joukossa ja kärki oli kuitenkin medikoiria. Mun 8-vuotias kilpakumppani näytti jo viikonlopun ekalla radalla minulle, että täältä pesee! Ja näytti myös sen, että alkuvuoden kankeuksien jälkeen oli iskussa juuri vuoden tärkeimmissä kilpailuissa. En oikeasti muista milloin olisin nähnyt Javan juoksevan noin lujaa… ja sitä sanoi moni muukin.

2013-07-28 00.59.14Yksilökarsintaradalla, meillä on selvä connection!?

Lauantaina oli yksilökarsintaradat tiedossa, ensin agilityrata ja sitten hyppyrata. Ennen agilityradalle lähtöä Juha tsemppasi mua katsomosta tyylilleen uskollisena ja mulle tuli entistä varmempi fiilis lähteä radalle. Olen todellatyyväinen rataan, varmasti yksi meidän parhaista radoista yhdessä SM2011 karsintaradan kanssa, fiilis oli sopivan jännittynyt ja virittynyt ennen starttaamista, mutta radalla olin todella rento ja luottavainen. Tiesin kokoajan missä olen, missä on koira ja missä täytyy olla seuraavaksi. Oli tosi hienoa mennä! Saimme tehtyä Javan kanssa nollan agilityradalta hyvällä ajalla, joten pääsimme jo sieltä sunnuntain finaaliin. Java oli tällä radalla lopputuloksissa toinen, joka on varmasti hienoin saavutus minun agilityurallani koskaan. On mulla vaan taitava ja näköjään ihan maailmanluokan koira…!

Karsintahypäri ei mennyt ihan niin hienosti, pientä huolimattomuutta alussa ja meille todella vaikea keppikulma radan keskiosassa. Hylkyhän sieltä napsahti.

EO2013_suomenlippu

 

Sunnuntain finaaliin oli ihan huikea fiilis lähteä. Sitä tunnetta ei voita kyllä mikään, kun tietää, että koira kulkee, on kunnossa ja omalla nappisuorituksella voi yltää ihan mihin vaan. Lähdimme Javan kanssa ihan luokan loppupuolella käänteisessä järjestyksessä. Mua jännitti aivan kamalasti, en ole normaalisti kisajännittäjä, mutta arvokisat saavat kyllä nykyisin tutinan aikaan. Olin varmaan väriltäni aivan vihreä… Heh! Oli hienoa päästä kisaamaan noin isolle ”areenalle” (ainakin minun mittakaavassa) ja kun yleisöäkin oli niin paljon! En tosin pystynyt lähtöalueelle kävellessäni katsomaan ympärille halliin, ja tyydyin vain heilauttamaan pienen tervehdyksen kädellä, kun meidät pyydettiin lähtöalueelle. Jälleen se hetki, vain minä ja koira, ja tässä hetkessä olisi onnistuttava.

Tulokseksi meille tuli radalta 5., todella omituinen ja harmittava putken kielto. Veikkaisin, että väsymys painoi viikonlopun jäljiltä jo Javankin tassussa. Hetken harmitti, mutta nykyisin pää on kehittynyt jo onneksi sen verran vahvaksi kestämään pettymyksiä, ettei tuntunut aivan kamalalta. Rata oli hyvä muuten, taas sopivan rentoa menoa ja luotto löytyi koiraan. Meille hankala keppikulmakin sujui nätisti. Se on sitä, kun ihminen haluaa aina vain lisää. Muistan ajatelleeni, että lauantain yksilökarsintaradan suoritus ja tulos oli jo oikeasti enemmän, kuin ikinä uskalsin toivoa (häviämäänhän ei silti lähdetä koskaan!), että sunnuntaina vedetään finaali vaan rennosti luottaen ja keskittyen. Muistin tämän ajatuksen finaalin jälkeen ja mieli parani kummasti. Nyt tiedän todella mihin me pystymme parhaimmillamme yhdessä! Titteli on titteli ja agility on herkkä laji, mitä vain voi tapahtua ja kenelle vain. Onni on myös kokeeneet kisaajat ympärillä, jotka ymmärtävät erilaisten suoritusten jälkeiset fiilikset.

 

Jennalle ISO kiitos matkaseurasta, edelleen maailman parhaasta kilpakumppanuudesta ja jeesistä finaalipäivänä! Tankkaus oli kunnossa ja huolto pelasi myös koiran puolella, jes, KIITOS! :)

 

EO2013_kentalla

Boardingia odottelemassa lentokentällä. Matka kohti Suomea saattoi alkaa!

 

Hellurei :)

Onpas viime kirjoituksesta ihan hurja määrä aikaa… Tähän yli kuukauteen on mahtunut vaikka ja mitä.

Lux on oppinut menemään veteen itse, se hakee innolla keppejä ja hyökkää ihan ryminällä veteen. Sen mielestä vesi ja uiminen kavereiden kanssa on ihan huippu siistiä! :)

lux2

Agilityn SM-kisat tuli, oli ja meni.  Perjantaina starttasin Javan kanssa perusvirallisen hypärin, jolta nollavoitto yli 80 koiran luokassa, hieno mimmi! Sunnuntaina yksilön hyppyradalta rima alas, olisi pitänyt niistossa malttaa pikkuisen, niin sen olisi saanut ehkä sillä pysymään. Java todella harvoin pudottelee rimoja, ja sattui sitten juuri tärkeään kisaan. Täytyy sanoa, ettei vitonen harmittanut kyllä ollenkaan, ehkä joskus muutama vuosi sitten olisin vielä lyönyt päätäni seinään edes sen hetken, mutta radasta jäi niin hyvä fiilis muuten, ettei harmistus noussut pintaan.

Kovin kaunista menoa se ei ollut, ennemminkin kaaottista ja tunsin sydämen pompsahtavan kurkkuun asti, kun Java sinkosi ohi kepeistä ja sain kalastella sen takaisin. Hahhhaa. En juurikaan käytä radalla ääntä vaan keskityn enemmän ohjaukseen, mutta tuolla kyllä huusin, kun tuntui, että homma lähtee vähän väliä lapasesta…

Onnea kaikille SM-karkeloissa menestyneille! :)

jussi2013Juhannus sujui mukavasti kavereiden kanssa grillaillen ja veneillen, oli aika hienoa päästä pitkästä aikaa merille! 

jennilupusLapsuuden ystäväni Jenni tuli kuvaamaan ja seuraksi kun treenasin koirat :)

Pienipoika Lux on jälleen päässyt kisaamaan. Järvenpäässä voitimme yhden agilityradan ja näin ollen Lux on nyt sitten nollaa vaille 2-luokassa. Toisella radalla kepit keskeytyivät kovista menohaluista johtuen, muuten rata oli aika nätti.

Viime keskiviikkona kisasimme Purinalla kaksi kisaa ykkösissä, tuloksina HYL ja 5. Hyl-rata oli muuten ihan hyvä, mutta pyäsytyspuomiin tarvitaan tooosi paljon varmuutta ja treeniä vielä (kokeilin siis molemmat tavat suorittaa puomi, kun puomi juostiin kahteen kertaan), ja juoksupuomin jälkeen Lux sinkosi edessä olleelle hypylle aika innokkaana, heh… joten siitä hyl. Toinen rata myös ihan jees, mutta ilmeisesti auringon häikäisy ja mun vedätys saivat Luxin toisiksi viimeisenä esteenä olleen puomin ohi, puomi oli kyllä sitten tosi hieno!


luxiiivalopalloSöpö :)

Viime viikonloppuna lähdimme ihmettelemään festarielämää. Matkustimme ystäväni kanssa kaksin kohti Turkua perjantaina ja määränpäässä törmäsimme moniin tuttuihin. Oli kyllä todella kiva reissu ja hauskaa, kun oli enemmänkin porukkaa menossa mukana! Hyviä livevetoja, hieno sää, kaverit ja meininki, niin jess! :)

Ehdottomasti mieleenpainuvin kokemus oli Benji-hyppy 60 metristä. Jännitys iski vasta siinä vaiheessa, kun ylhäällä ollessa minulle sanottiin ”nyt voit astua reunalle ja mennä”. Huuuups ja klunks! Melko pian siitä oli lähdettävä, ei oikein voinut enää jäädä miettimään :D Mutta oli kyllä mahtavaa, vieläkin alkaa hymyilyttämään, kun ajatukset palaavat sinne suuntaan :) Seuraavaksi se Kaivarin 150m korkea Benji? Kyllä!

benjiii2Siellä mennään, wooohooo!

EO 2013 kutsuu!

Viime kerrasta on vierähtänyt tovi aikaa, joten kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon. Annan palaa pääpiirteittäin!

Lux täytti 2-vuotta 14.3., onnea pieni Lupus koiraeläin! Jälleen voi kliseisesti todeta, että aika on kulunut ihan järjettömän nopeaa. Muutenkin tämä alkuvuosi on humpsahtanut jotenkin ihan silmissä… Huhtikuussa olisi Luxin kontrolli liittyen suolentuppeumaan ja silloin saan lisätietoa jatkosta. Tällä hetkellä Lux voi erinomaisesti, ruoka ja leikit maistuvat sekä elämäniloa riittää. On huippua nähdä se tuollaisena, omana ihanana itsenään! Myös radalla huomaa eron, taas mukana on se elastinen koira, pujotteluun on tullut vauhtia, hypyt näyttävät paremmilta jne. Hienoa! Ja edelleen tykkään ihan tosi paljon siitä, kuinka hyvin Lux tulee ohjauksiin mukaan ja lukittaa esteet. Ei kyseenalaista KOSKAAN mitään.

Viime treeneissä sain taas todeta millaista takkuamista Javan kanssa homma on välillä. Etenkin nyt, kun olen saanut koulutettua yhden koiran lukemaan alusta asti omaa liikettäni ja rataa juuri kuten haluan, niin on hassua juosta Javan kanssa radalla, kun se ei paikoin lue mm. rytmitystä niin herkästi kuin toivoisin. Lisäksi huomasin, että se on tällä hetkellä taas jumissa. Hypyt huonoja, polkee kurveissa eikä pääse takaisin käännöksistä hyppylinjoille niin hyvin, ettei mun tarvitsisi ”survoa” sitä esteille ihan ekstravahvoin ohjauksin. Ennen tiistain treenejä vielä kaatui lämppälenkillä, mahtavaa… Onneksi fysioaika on tiedossa tässä suhteellisen pian, jospa tyttö saataisiin vetreäksi jälleen.

Kisaamassa en ole käynyt, ihan jo siitä syystä, ettei Luxin urasta nyt tiedä, ja Javalta poistettiin juuri muutama hammas purukalustosta. Nyt sitten odotellaan varoajan umpeutumista ja huhtikuun puolella palaamme takaisin luultavasti kisakentille. Kesä ja arvokisat lähenevät, SM-kisoihin ja MM-karsintoihin on tarkoitus osallistua. Etelä-Afrikkaan en ole lähdössä vaikka menolippu sinne sattuisikin tulemaan, mutta European Open kutsuu jälleen heinäkuussa, ja me pääsimme mukaan edustamaan Suomea Belgiaan. Jipii! :)

Maaliskuun alussa tein ystäväni kanssa reissun Lontooseen, neljä päivää katselimme kaupunkia ja oli kyllä tosi mukavaa, kun ilmatkin suosivat. Pari ensimmäistä päivää oli pilvisempää ja viileämpää, mutta viimeisenä päivänä oli jo todella keväinen sää. Kuiva asfaltti, auringonpaiste ja lämmintä oli varmasti ainakin +10 astetta. Ihmiset juoksivat shortseissa ja t-paidoissa. Prätkäkuumeiselle teki tietenkin vähän pahaa, kun katukuvassa vilisi moisia päristimiä aikalailla… ei laantunut kuume ei (pian alkaa ajokausi, eikä mulla ole vieläkään pyörää). No, kyytiin olen ainakin mitä luultavimmin menossa!

Tässä alla vähän kuvasatoa kuukauden tapahtumista.

londoneyeLondon eye

  londonikkunasmallIkkuna Lontoossa

londonturistiBig Ben ja pakollinen puhelinkoppikuva!

lenkki-37

Kirkkonummella lenkillä Tiinan ja Ennan kanssa. Mikä sää!
kuva: Tiina Jurvakainen

lenkki-9

kuva: Tiina Jurvakainen

lenkki-19

kuva: Tiina Jurvakainen

Luxin ensimmäinen ev-kisa ja muuta!

Oli kyllä aivan huiput Sarin treenit keskiviikkona Javan kanssa, jotenkin todella hyvin pysyi pää kasassa, tuli positiivista ja tsemppaavaa palautetta, miettimisen aiheita ja radalla oli tosi kivoja juttuja! Hienoutta! Samoin Juhan aluevalmennus meni kivasti pari viikkoa sitten, rata sisälsi haastavia kohtia meille, mutta meno oli tosi jotenkin helppoa ja radalla oli hauskaa, joka on aina se pääasia. Pari kisastarttia pitäisi nyt ottaa tässä syksyllä ja keräillä ainakin joitakin nollia ensi vuotta varten. Hassua, että se alkaa taas, mutta jotenkin sitä odottaa jo tässä vaiheessa kautta, että pääsee kisaamaan arvokisahumuun!

Tässä tekstin ohessa muuten EO:n joukkuekisan finaali, Pasi veti tosiaan hyvin, me shelttien kartturit vähän mokailtiin… Tuo mun ja Javankin virhe oli aivan typerä, mutta onhan tuolla finaaleissa silti ihan huikean hienoa kisata, hihiii! :)

Tällä hetkellä mulla on yksi penturyhmä koulutettavana ja jokaisella kerralla on ollut tosi kivaa. Ihmiset ovat niin innokkaita ja koirat hyviä, jee! :) Ja saa tosiaan heittää viestillä, jos koulutukset kiinnostaa, meikkis on mielellään mukana kehityksessä!

Ja koska bongasin Hyvinkään epäviralliset kilpailut ja möllien hyppyradan, niin hetihän olin messissä! Luxin ensimmäiset skabat ovat nyt takana, ja oli kyllä jännää ja samalla niin kivaa mennä! Rimat oli matalalla, mikä nyt sinänsä on ihan hyvä ja Luppe juoksi myös ihan kivasti vieraalla pohjalla. On se joskus tuolla pentuna Javan kisoissa leikkinyt, mutta mitään agilitya ei ole päässyt tekemään. Kisoissa on aina parasta se, kun saa taas tietoa, että mitä asioita täytyy treenata ja vahvistaa (kuten loppusuora). Oli myös mielenkiintoista startata uuden koiran kanssa ja miettiä kuinka se kisatilanteissa käyttäytyy, mutta harvinaisen iisi kaveri tuo oli. Vertailukohteena on tietysti maaninen Java, jonka pääpointti nuorena oli mennä vaan pirun lujaa, nappailla hihoista ja purra, että morjes :P Mutta, puuhtaalla radalla mentiin ja Luppa voitti ensimmäisen pienen kisansa, jeee!

Luxin liitelyt:


Ja tässä EO joukkuekisan finaali.

 

Kamuset

European Open 2012

Odotin kuin pieni lapsi Ruotsin laivalle pääsyä, kun suuntasimme Sari Vähäniityn ja Jennan kanssa European Openiin. Matkustaminen on kivaa ja maiseman vaihtaminen tekee joskus todella hyvää. Lähtö reissuun tapahtui torstaina iltapäivällä, autolla kurvailimme Turkuun ja siitä Silja Europalla lätäkön läpi Ruotsiin. Laiva oli perillä Tukholman satamassa aamulla jälkeen kuuden, joten herätys oli suhteellisen aikainen… Ajomatkaa Kristianstadiin oli edessä yli 500km, joka taittui kuitenkin nopeasti ja saavuimme yhden aikaan kisapaikalle. Hotellihuoneet oli tosi mukavia, joten sen puolesta viihtyi mainiosti!

Lauantaina rataatutustuminen oli jo 7:30, hyvää huomenta vaan. Aamupalat nassuun ja koiraa lämppäämään, onneksi sää oli hyvä. Olin hiukan pöhnässä lauantain ensimmäisellä radalla, tehtiin muuten ok nolla, mutta Java kääntyi yhdellä hypyllä väärään suuntaan ja jouduin vetämään pidemmän kautta seuraavalle esteelle. Aikaa paloi varmasti joku 2s, eikä tuolla tasolla ole varaa antaa tasoitusta typerillä mokilla, sijoitus lopulta 18 ja finaaliin pääsi 15 parasta koirakkoa. Edessä oli agilityrata ja uusi yritys kohti finaalia. Totesin, että kisahermot on tahdon löytyessä hyvässä kunnossa, ei kyllä mikään voinut tuona hetkenä estää tekemästä nollaa… Rata oli meiltä aika hyvä, puomilla pidin turhan pitkään, mutta sijoitus siitä huolimatta neljäs -> finaaliin. Happy happy!

Finaaliradalle oli siistiä lähteä, sinne halusin, sillä muistikuva viime vuodesta eli vielä tuoreena. Se fiilis on niin hieno, kun ihmiset kannustaa ja Javakin rakastaa taputuksia, menee tyttö ihan hulluksi : ) Radan alkuun olen tyytyväinen, etenkin päällejuoksujen kohta oli minulta sen kannalta hyvää duunia, että tein riskillä. Puomilla himmailin, siitä on päästävä eroon, mutta muuten olen tyytyväinen tekemiseen. Loppupuolella sattui ihan tyhmä kämmi, ohjauksen arviointi meni jo rataatutustumisen lähtökohdilta pieleen… Java valui liian pitkälle ulos putkesta ja valssini venytti kaarretta entisestään -> en saanut Javaa ohjattua enää renkaalle. Olisi ollut tosi kiva tietää, mihin aika olisi riittänyt, enkä vielä ole muistanut kellottaa!

Sunnuntaina oli joukkueradat ja finaali kummitteli viime vuodelta edelleen mielen syövereissä, joten sinne salaa halusin. Joukkueemme aloitti tosi hyvin, ekalta radalta kaikille nollat ja toisella radalla oli mahdollisuus nostaa sijoitusta ja pisteitä. Toiselta radalta joukkue teki kolme nollaa, joten päästiin heittämällä finaaliin. Edelleen on aika hyvin päästä finaaliin mini-joukkueena, kun medit ja minit kisaavat näissä kisoissa vastakkain.

Finaali oli samanlainen kuin viime vuonna, neljä eri rataa samalla radalla ja jokainen joukkuelainen lähti liikkeelle kentän eri nurkista. Tykkään tästä järjestelystä kyllä tooosi paljon, niin hauskaa! Pasi teki heti alkuun hyvän nollan, mutta me shelttitytöt hyllytettiin kaikki… oh my. Saatiin kuitenkin onnistumisia, ja mulla ainakin iski sellainen euforia piikki, kun Java meni leikkauksella nätisti avokulmaan, joka ei todella ole mitään meidän vahvuuksia. Radan loppu oli todella jees vetää ja sain lennokkaasta ohjauksesta hyvää palautetta huippuliitäjiltä, jee! Vielä se viimeinen puristus, kyllä! Kiitos joukkueelle: Anu, Jenna ja Pasi, kivaa oli! : )

Reissun saldo on kokonaisuudessaan hieno, ulkomailla on aina tosi kivaa kisata ja katsoa muiden suorituksia. Minien taso on kehittynyt ja kehittyy kokoajan, yhä teknisemmäksi mennään ja riskillä ohjaaminen alkaa olla välttämätöntä. Maksien finaali oli kaikista hienoin, siitä jos mistä oppii paljon, huippuja ovat! Ei ihme, että kyseistä luokkaa arvostetaan, mutta täältä me minit tullaan peesissä kovaa vauhtia! Meille viikonlopun kuudesta radasta neljä nollaa, josta olen kyllä tosi iloinen! Videoita on pikapuoliin tulossa!

Yksilö-finaaliradan rakennusta odotellessa!

MM-karsinnat 2012

Yksi parhaimmista kisaviikonlopuista on nyt takana, klisee on, mutta kokemusta sain taas roppakaupalla. Tunnen itseni entistä paremmin kisakäyttäytymisen suhteen ja fiilikset vei oikein kunnolla pitkin viikonloppua ja ratoja. Koskaan en ole ollut näin lähellä maajoukkuepaikkaa ja nyt viimeistään tiedän sen, että sinne pääsy on todellakin mahdollista. Aikaisemmin en ole edes uskaltanut ajatella moista, vaikka kovasti tehty työ on vain vienyt kehitystä eteenpäin sekä juuri sinne suuntaan. Ihmisen alitajunta on kummallinen asia! Mulla on ollut ihan parhaat tukijoukot monilla elämän osa-alueilla heijastuen myös koirapuoleen, joiden avulla on selvinnyt vaikka mistä, kiitos teille, kallisarvoiset ihmiset!

Meno ja tahto kisoissa oli rata radalta parempaa, lauantaina onnistuimme kahdella radalla tekemään nollan ja olimme kokonaispistetilanteessa sijalla kaksi, kun sunnuntain karkelot alkoivat. Oli ihan huikean hienoa päästä juoksemaan, fiilis oli niin katossa ja elin täysillä jokaista hetkeä. Painoin päätä Javan turkkiin ennen ratoja ja puhuin sille kaikenlaista, aina on todettava, että on tuon koiran kanssa jotenkin niin ainutlaatuinen yhteys. Lopputuloksena muutama tyhmä virhe kostautui, mutta siitä huolimatta en ole osannut olla kuin tyytyväinen. Olen kriittinen omasta tekemisestä ja se on asia joka auttaa kehittymisessä jatkuvasti, maajoukkuekarsintojen radoilta opin paljon. Lauantain jälkeen oli fiilis, kuin olisin voittanut koko skaban, se kertonee jotain : ) Javan kanssa olen saanut kokea enemmän kuin koskaan olen voinut haaveillakaan, lähtökohtana oli tosiaan vain pieni toive siitä, että koira katsoisi minuun iloisesti edes 20 sekuntia, hahah!

Isot kisat tuovat fiilistä ja treeni-intoa, muiden suorituksia on ilo seurata ja jakaa kouluttajien ja kisakavereiden saavuttama menestys. SUURET onnittelut maajoukkuekoirakoille, kovia tekijöitä olette! : )

Ready to play the game, ready to lose it all.

Kuva: Pirkko Riekki

 

SM-kisat 2012

Niin ovat nekin karkelot ohitse, vuosi vierähti uskomattoman nopeaa. Tämän vuoden SM-tulokset ovat oiva esimerkki lajin herkkyydestä, fiilis oli loistava kisojen ajan ja tunnelma oli omalta osaltani aivan katossa. Asenteessa ja psyykkisessä puolessa on tapahtunut suuri harppaus, joka on ilo huomata. Myös valmistelurutiinit ja fiiliksen kasaaminen ovat asettuneet uusiin uomiin.

Joukkuekisasta tuli tänä vuonna pronssia, joten ilman mitalia ei tarvinnut tänäkään vuonna lähteä kotiin. Sunnuntaina ennen yksilökisan karsintarataa oli jälleen viimevuoden tapaan erittäin paha olo. Eri moodi oli siitä huolimatta päällä, sillä olin jotenkin todella liikuttuneessa tilassa. Onnen tunne oli suuri, kun sain tehdä Javan kanssa, nähdä sen ilon, sekä sen, kun jumissa ollut koirani puristi itsestään kaiken minkä pystyi. Se oli hieno suoritus Javalta, sillä viikkoa ennen kisoja fyssarikäynnillä sain sellaisen palautteen, ettei koira todellakaan ollut normikunnossa, vaan jumissa sieltä täältä. Sain kuitenkin luvan kisaamiseen ja samantien laitoin uuden fysioajan varaukseen. Uusintakäynnillä kisojen jälkeen fyssari totesi Javan olevan lähes entisessä kunnossa, pieniä jumeja löytyi vielä, jotka saatiin auki : )

Yksilön karsintaradalta tuli putken kielto neljänneksi viimeisellä esteellä, sekä sen jälkeen hylky kun sekoitin rytmin. Fiilis radalle lähtiessä oli niin järjettömän hyvä, että sen purkautuminen virheen jälkeen oli todella vahva. Pää tulvi kysymyksia ja ajatuksia, hetken pettymys virheen jälkeen oli suuri, kunnes oivalsin, ettei tuloksella oikeastaan ole mitään merkitystä. Uusia kisoja on tulossa vaikka kuinka paljon, nämä olivat vain yhdet muiden joukossa ja auttavat minua kehittymään entisestään. Alkurata oli meiltä todella hyvä, tein täysillä, sain Javan kulkemaan pienillä teillä, sen vauhti pysyi yllä kokoajan, keskittyminen oli vahvaa ja fiilis kohdillaan. Olisimme varmasti yltäneet taistelemaan kärkiajasta puhtaalla tuloksella.

Kiitos ystäville ja kilpakumppaneille, ajatusten vaihtaminen ja kannustavien viestien saaminen pitkin kisaviikonloppua olivat hieno lisä lajisuorituksien ohella. Oli ilo saada myös pieni kommentti arvostettavalta kilpailijalta, joskus pienikin asia voi olla todella merkityksellinen. Suuri kiitos kaikille! Lisäksi kiitän koiraani, aina yhtä hullua ja energistä Javaa, joka antaa itsestään varmuudella jokainen sekunti 100% ja usein vielä hieman enemmän! Hankala koira, jonka kanssa menestyminen tuntuu monin verroin palkitsevammalta. Paljon on saatu, enemmän kuin ikinä olisin voinut kuvitellakaan, joten tyytymätön en missään nimessä voi olla.

Kisojen jälkeen olemme käyneet paristi treenaamassa, yhdet Sarin treenit tuli vedettyä nollatreeninä Jennan kanssa läpi. Oli muuten huisin kivaa ja hyödyllistä, mutta rankkaa! Omatoimitreenaamassa kävimme myös porukalla Jennan ja Iinan kanssa, kiitos treeniseurasta tytöille!

Java, minä, Iina ja Xenon.