Miksi me kaadumme? – jotta oppisimme nostamaan itsemme ylös

Huhhuh, onpas kuluneisiin päiviin mahtunut paljon menoa ja meininkiä. Kotona olen ehtinyt vain käydä kääntymässä, mutta jotenkin ihan hurjan kivaa, kun on ollut paljon tekemistä!

Minulta on kyselty nyt paaaaaljon, että koska Lux starttaa, kuinka valmis se on jne. Iiiiks, kai se kohta jo pitäisi! Kyllä kepit tarvitsee saada vielä varmemmaksi, mutta esimerkiksi avokulmat on hakenut niin nätisti että, Javan kanssa kun ne on olleet ikuinen ongelma…

Sunnuntaina herätyskello soi torkun takia riittävän monesti 6:45 aikoihin, olen totaalisen aamu-uninen, joten ei sovi ollenkaan tuo aamutuimaan kisoihin (tai yleisesti mihinkään, ainakaan ilman suuria ongelmia) lähtö minulle. Klo 8:00 oli ensimmäinen startti ja nukkumaan pääsin tätä edeltävänä yönä vasta noin kolmen maissa, hyvällä sykkeellä silti vedettiin! Ensimmäinen rata kaatui omaan mokaan, taas se yksi kuuluisa askel takaakiertoon lähetyksessä, niin olisi ollut nolla siinä. Seuraavilta radoilta molemmilta nollat ja voitot. Hieno Java! Vähän hypärillä oli havaittavissa ohjaajan osalta sekoilua, mutta ei näyttänyt sitten sen enempää haittaavan. Opinpahan taas lisää! Hyvä kisapäivä kovasta väsymyksestä huolimatta, jonka jälkeen painelin vielä Tiinaa Kirkkonummelle moikkaamaan. Oli kivaa, kiitti :)

Yhdessä välissä jäähkälenkin lomassa kävin Ojangon kentällä treenaamassa Luxin kanssa puomia ja keppejä. Toimi! Täytyy viikolla ottaa tavoitteeksi pyörähtää hallilla pari kertaa tutkailemassa Luxin osaamista.

Mulla on ollut nyt muutamia pentuja ryhmissä ja on kyllä tosi kivaa katsella, kun tyypit edistyy ja aika aloittelevat ohjaajatkin alkavat päästä jyvälle. Suuria onnistumisentunteita näin kouluttajan näkövinkkelistä, aina innolla odottaa seuraavia treenejä. Ja muutenkin, tosi kiva nähdä entuudestaan tuntemattomiakin koiria, joilla monista olisi kyllä paikkansa kisakentillä haastajina.

Eikä mun mp-kuume ole haihtunut tietenkään mihinkään, alan miettiä jo kaikenmaailman motocrossia ja enduroa. Haaveilen jo toisesta pyörästä tuommoisen katukiiturin lisäksi, landelle pitäisi saada semmoinen joku crossipyörä, jolla voisi vetää ympäri peltoja, mökkitietä ja metsäpolkuja. Joo, hahhah! Kyllä se vauhti siellä veressä vaan virtaa ja eihän sitä poiskaan saa, hölmö tyttö :) Tässä tämä taas tällä erää, palailen jälleen astialle!

Haaveilija

En nyt sitten taas tiedä, että kuinka moni on innostunut jakamaan tämän kanssani, mutta toivottavasti joku edes hiukan samaan asiaan hurahtanut tyyppi löytyisi lukijoistani! Olen aivan koukussa moottoripyöriin ja ajamiseen, ettei kyllä ole tästäkään harrastuksesta ilmeisesti poispääsyä. Ajotunneillakin tuli kommenttia, että ”taitaa olla vauhti veressä”, ja joo, lähtisin kyllä tämän allekirjoittamaan. Ne käsittelytehtävätkin oli mun mielestä loppujen lopuksi tosi kivoja, vaikka ensin jännittikin, että opinko ikinä hallitsemaan koko laitetta, koskaan kun en ole ajanut muuta kaksipyöräistä kuin fillaria. Loppupeleissä ajoin sitten ”isommalla” pyörällä koko roskan ja näin mulla on kortissa rajoittamaton A. Niiiiin mahtavuutta.

Saatan olla hullu näine innostuksineni, mutta tällä mennään! Ajamisen innostus alkaa kohdistua jo myös radalle, vähän erilaiselle radalle kuin agilityssa. Pääsisi testailemaan kaarreajoa suuremmassa mittakaavassa, sekä uusia käsittelyharjoituksia, ja mikäs olisi sen parempaa, kuin pistellä menemään omalla pyörällä.

Ja koska olen aika sporttisista asioista ja vauhdista pitävä tyyppi, niin pyörän olisi ehdottomasti oltava jollain tavalla tosi cool ja virtaviivainen. Eräänlainen pituusrajoite on kyllä matkassa mukana pyörävalintojen suhteen, näillä pituusmitoilla ei ihan minkä tahansa pärrän selkään kiivetä ilman, että vain päkiät yltävät just just maahan. Pystyy silloinkin hyvin ajamaan, mutta hallittavuus esim liikennevaloissa olisi varmasti mukavaa. Taitaa olla kaikenmaailman madallukset edessä. Kaikesta huolimatta haaveilen jo vähän isommasta mp:stä, Honda CB 600f Hornetista. Yhä hullummaksihan tämä tästä tuntuu näköjään menevän…

Tuo valkoinen olisi kertakaikkiaan upea (alan kuulostaa omituiselta…), paitsi nuo kullanväriset osaset ovat ehkä turhan prameat mun makuun, voitaisiin mennä vaikka hopean värityksellä. Mutta on tuo mustakin kyllä tyylikäs :)

 

Joo, voisin puhua aiheesta ikuisuuden, mutta nyt taidan hiljentyä tältä osin… Palaan ensi kerralla sitten maan pinnalle  ja koiramaisempiin juttuihin.