”Olet paras, olet voittamaton”

Vuoden kolmannessa Bike-lehdessä oli mielestäni hyvä kirjoitus. Otsikko siis siitä, ja kyllä, mp-juttuja hiukan jälleen. Teksti herätti kuitenkin minussa sen verran tuttuja ajatuksia, että oli lähes väistämätön pakko jakaa muutama sitaatti siitä, mitä motocrossia ja enduroa harrastava Vesa Koivunen lehdessä kirjoitti.

”Mutta kun on tehnyt pohjatyön kunnolla, voi tyynen rauhallisesti odottaa sitä H-hetkeä. Ilman epäilyksen häivääkään. Itsevarmana. Vahvana.”.

Hän lainaa Matti Seistolan ajatuksia. ”Seistola tekee kaiken tosissaan ja uskoo, että mitä paremmin treenaa, sitä paremmaksi itseluottamus kasvaa. Jos ei ole luurankoja kaapeissa, voi mennä kisaan luottavaisin mielin. Tänä päivänä Matti tekeekin niin, mutta aina ei ole ollut sama ääni kellossa. On ollut kisoja, joissa on tullut äitiä ikävä.”.

Hän viittaa tekstissään myös ranskalaisen motocross-kuskin Jean Michael Baylen taustajoukkoihin, jotka psyykkasivat häntä läpi kisaviikonloppujen: ”Olet paras, usko nyt, olet paras”. Ja jatkaa: ”Suomalainen versio tästä on se, että ajetaan porukalla EM-kisoihin ja heti radalle päästyä aloitetaan jumalaton hössötys siitä, kuinka vaikea rata on ja kuinka suuria ovat hyppyrit. Treeneissä höpötetään, kuinka nopeita eteläeuroopplaiset ovat ja hiukan vielä manataan radan vaarallisuutta. Tämän jälkeen on turha odottaa tuloksia. Poika on alistettu jonnekin, josta ei heti nousta.”.

Lainatun tekstin pohjalta intouduin miettimään omaa agilityharrastustani ja -uraani. Kun tätä lajia on harrastanut jo noin 10-vuotta, ja kilpaillut siitä lähes yhtä monta, mukaan mahtuu ties minkälaista tunnetta. Vuosia ovat värittäneet niin pettymykset, kuin onnistumiset sekä kaikenlaiset fiilikset siltä väliltä. Nuorempana olin äärimmäisen itsekriittinen, joka tosin vei minua eteenpäin kovaa vauhtia, mutta ei ollut helpoin valituista teistä tähän päivään. Olen onnellinen, että se asenne on takana päin ja olen armollisempi itselleni. Olen saanut olla tekemisissä taitavien kouluttajien ja kilpailijoiden kanssa. Kaikesta oppimastani olen kovin kiitollinen. Minulla on ollut ihan huippuja koulutettavia, jotka piristävät tunnista toiseen kehittyessään harppauksin. Muutenkin tunneilla on ollut usein niin mahtava fiilis, että on voinut poistua hallilta hymyillen. Kiitos teille! :)

Tämä alkuvuosi on ollut vaikea, katsotaan millaisena se jatkuu. Luxin sairastaminen vei minulta voimat joksikin aikaa, kontrolliin asti emme ole vielä ehtineet, joten en tiedä tämän hetkistä tuomiota. Jännittää kovasti. Javan hampaiden poisto aiheutti yhdelle koiralle lisää sairaslomaa. Onni todella, että operaatio oli pieni ja rutiinijuttu. Onni on myös se, että Lux tuli kaiken maailman ennustuksista huolimatta kuntoon. Eli kyllä, onnekas olen, kun koirille ei ole tapahtunut mitään onnettomuksia tai havaittu rakenteessa mitään elämää rajoittavaa (kopkopkop!), mutta siitä huolimatta koiran sairastelu on aina vähän turhankin jännittävää.

Viime maanantain treenit sujuivat kivasti, olemme nyt seuraavat 11 kertaa Juha Oreniuksen treeneissä. Meillä on Jennan ja Iinan kanssa keskenämme oma ryhmä, kivaa! Java on tällä hetkellä niin varma, että se tekee kaiken kuten minä ohjaan, se ei juurikaan sössi radalla omiaan. Sen on huomannut nyt viimeisimmissä treeneissä, joten ei voi kuin vilkuilla peiliin, jos radalla jotain kummallisuuksia tapahtuu. Muutoinkin koira tuntui vetreämmältä nyt Patrician hoidon jälkeen (putosi tosin treeneissä A:lta, voi vee…), tuli hyvin ohjauksiin mukaan ja kääntyi. Tällä kertaa pysyi hyppylinjoilla, eikä ohjauksen kanssa tarvinnut vääntää liioitellusti. Oikein kiva fiilis oli mennä. Viikonloppuna kilpailemme Javan kanssa pitkästä aikaa.

Loppuun vielä fiilistelyä parin vuoden takaa, SM-kisat 2011. On mulla hieno koira!

004

EO 2013 kutsuu!

Viime kerrasta on vierähtänyt tovi aikaa, joten kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon. Annan palaa pääpiirteittäin!

Lux täytti 2-vuotta 14.3., onnea pieni Lupus koiraeläin! Jälleen voi kliseisesti todeta, että aika on kulunut ihan järjettömän nopeaa. Muutenkin tämä alkuvuosi on humpsahtanut jotenkin ihan silmissä… Huhtikuussa olisi Luxin kontrolli liittyen suolentuppeumaan ja silloin saan lisätietoa jatkosta. Tällä hetkellä Lux voi erinomaisesti, ruoka ja leikit maistuvat sekä elämäniloa riittää. On huippua nähdä se tuollaisena, omana ihanana itsenään! Myös radalla huomaa eron, taas mukana on se elastinen koira, pujotteluun on tullut vauhtia, hypyt näyttävät paremmilta jne. Hienoa! Ja edelleen tykkään ihan tosi paljon siitä, kuinka hyvin Lux tulee ohjauksiin mukaan ja lukittaa esteet. Ei kyseenalaista KOSKAAN mitään.

Viime treeneissä sain taas todeta millaista takkuamista Javan kanssa homma on välillä. Etenkin nyt, kun olen saanut koulutettua yhden koiran lukemaan alusta asti omaa liikettäni ja rataa juuri kuten haluan, niin on hassua juosta Javan kanssa radalla, kun se ei paikoin lue mm. rytmitystä niin herkästi kuin toivoisin. Lisäksi huomasin, että se on tällä hetkellä taas jumissa. Hypyt huonoja, polkee kurveissa eikä pääse takaisin käännöksistä hyppylinjoille niin hyvin, ettei mun tarvitsisi ”survoa” sitä esteille ihan ekstravahvoin ohjauksin. Ennen tiistain treenejä vielä kaatui lämppälenkillä, mahtavaa… Onneksi fysioaika on tiedossa tässä suhteellisen pian, jospa tyttö saataisiin vetreäksi jälleen.

Kisaamassa en ole käynyt, ihan jo siitä syystä, ettei Luxin urasta nyt tiedä, ja Javalta poistettiin juuri muutama hammas purukalustosta. Nyt sitten odotellaan varoajan umpeutumista ja huhtikuun puolella palaamme takaisin luultavasti kisakentille. Kesä ja arvokisat lähenevät, SM-kisoihin ja MM-karsintoihin on tarkoitus osallistua. Etelä-Afrikkaan en ole lähdössä vaikka menolippu sinne sattuisikin tulemaan, mutta European Open kutsuu jälleen heinäkuussa, ja me pääsimme mukaan edustamaan Suomea Belgiaan. Jipii! :)

Maaliskuun alussa tein ystäväni kanssa reissun Lontooseen, neljä päivää katselimme kaupunkia ja oli kyllä tosi mukavaa, kun ilmatkin suosivat. Pari ensimmäistä päivää oli pilvisempää ja viileämpää, mutta viimeisenä päivänä oli jo todella keväinen sää. Kuiva asfaltti, auringonpaiste ja lämmintä oli varmasti ainakin +10 astetta. Ihmiset juoksivat shortseissa ja t-paidoissa. Prätkäkuumeiselle teki tietenkin vähän pahaa, kun katukuvassa vilisi moisia päristimiä aikalailla… ei laantunut kuume ei (pian alkaa ajokausi, eikä mulla ole vieläkään pyörää). No, kyytiin olen ainakin mitä luultavimmin menossa!

Tässä alla vähän kuvasatoa kuukauden tapahtumista.

londoneyeLondon eye

  londonikkunasmallIkkuna Lontoossa

londonturistiBig Ben ja pakollinen puhelinkoppikuva!

lenkki-37

Kirkkonummella lenkillä Tiinan ja Ennan kanssa. Mikä sää!
kuva: Tiina Jurvakainen

lenkki-9

kuva: Tiina Jurvakainen

lenkki-19

kuva: Tiina Jurvakainen

Monet hyvän mielen treenit

Lux alkaa olla kisavalmis, tai oikeastaan on. Olen monesti vain kovin kriittinen analysoimaan omaa tekemistäni, mutta kyllä me oltaisi jo valmiita ottamaan haaste vastaan. Pian on aika tehdä depyytti ykkösissä ja ammentaa sieltä lisää ajatuksia tuleviin treeneihin.

Toissa viikolla tein yhteistreenit Javan ja Luxin kanssa, ei-koiraihminen-ystäväni tuli hallille käymään ja kuvasi ystävällisesti treenejämme! Olen käynyt tosi paljon treenaamassa yksin, niin on tuo videopuoli jäänyt vähän vähemmälle. Kivaa oli saada taas näkemystä liikkuvan kuvan muodossa, että mitä siellä radalla tuleekaan tehtyä.

Yllättävän kivalta näytti mm. Luxin osaaminen tällä hetkellä. Puomin suhteen olen ollut jännityksissä, että mitähän siitä mahtaa tulla, mutta kun tavoitteena oli oppia jotakin uutta ja haastaa omat koulutukselliset kykyni, niin yli odotusten ollaan jo tässä vaiheessa menossa. Lux siis pysähtyy puomilla käskyllä ”puomi” ja tekee juoksupuomin käskyllä ”kiipee”. A on juoksu-A ja käskynä siinä myös tuo ”kiipee”, vapautuksena on-offeista on ”jes”. Olen kyllä tooooosi iloinen treenin tuottamista tuloksista, mutta paljon se on kärsivällisyyttä ja työtä vaatinutkin. Jännää nähdä kuinka pakka alkaa toimia kisoissa ja toki paljon työtä vielä edessä, kun ajattelee mm. taakse päin poistumisia etenkin puomilta… Kepeillekin on tullut hurjasti varmuutta! Videoa laitan tässä mahdollisimman pian.

Kouluttaessa on ollut myös hurjan kivaa, eräät treenit tässä lähiaikoina olivat aivan hulvattomat. Hahhhaaaa, mutta mikäs sen mukavampaa kun on kivaa, ryhmäläiset onnistuvat ja ovat hymyileväisin mielin. Kyllä kouluttajan kelpaa katsella hienoja suorituksia ja selkeää kehittymistä, hihii!

Lunta tänne Helsinkiin on tullut aivan älyttömät määrät tässä parin viikon sisällä, ja autokin on meinannut juuttua lähiön teillä hankeen. Onneksi on huumoria riittänyt! Vaikea kuvitella, että parisen kuukautta sitten ajelin vielä onnellisena moottoripyörällä liikenteessä. Pyörää olen katsellut lumen tulosta huolimatta aivan yhtä innoissani. Saas nyt nähdä kuinka haaveen käy, tuleeko moinen jo ensi kesäksi vai ei…

Salilla on jumppailemassa tullut käytyä aika ahkerastikin: arobinen harjoittelu erilaisten ryhmäliikuntatuntien muodossa ja painojen pumppaaminen on kuulunut viikkojen kuvioon. Powerissa (body pump) vaihtui juuri uusi ohjelma, joka on kyllä haasteellinen sekä hiukan tuskaa tuottava. Lihakset huutaa hoosiannaa, mutta kiva, että reeni suuntautuu tässä ohjelmassa selkeästi eri puolille kroppaa, kuin aikaisemmassa ohjelmassa. Voimaakin on tullut lisää, jibii!

Viikonloppuna Java kisasi kaksi starttia, joista juoksi molemmat puhtaasti. Tuloksena yksi voitto ja 2. sija, nyt on meilläkin viimein arvokisanollat kasassa :) Kävin tuossa myös moikkaamassa Tiinaa Kirkkonummella, rämmittiin pari tuntia umpihangessa ja tää flikka nuortui taas vähintään kymmenen vuotta, kun siellä temmelsin! Hahhaa! Tiina otti jälleen kivoja kuvia, kiitos taas!

Maiju 5-vuotta ja pari koiraa

Tää Ledin lumimaski oli niin hauska!

The Java :)

Kaikki!

 

 

 

 

Miksi me kaadumme? – jotta oppisimme nostamaan itsemme ylös

Huhhuh, onpas kuluneisiin päiviin mahtunut paljon menoa ja meininkiä. Kotona olen ehtinyt vain käydä kääntymässä, mutta jotenkin ihan hurjan kivaa, kun on ollut paljon tekemistä!

Minulta on kyselty nyt paaaaaljon, että koska Lux starttaa, kuinka valmis se on jne. Iiiiks, kai se kohta jo pitäisi! Kyllä kepit tarvitsee saada vielä varmemmaksi, mutta esimerkiksi avokulmat on hakenut niin nätisti että, Javan kanssa kun ne on olleet ikuinen ongelma…

Sunnuntaina herätyskello soi torkun takia riittävän monesti 6:45 aikoihin, olen totaalisen aamu-uninen, joten ei sovi ollenkaan tuo aamutuimaan kisoihin (tai yleisesti mihinkään, ainakaan ilman suuria ongelmia) lähtö minulle. Klo 8:00 oli ensimmäinen startti ja nukkumaan pääsin tätä edeltävänä yönä vasta noin kolmen maissa, hyvällä sykkeellä silti vedettiin! Ensimmäinen rata kaatui omaan mokaan, taas se yksi kuuluisa askel takaakiertoon lähetyksessä, niin olisi ollut nolla siinä. Seuraavilta radoilta molemmilta nollat ja voitot. Hieno Java! Vähän hypärillä oli havaittavissa ohjaajan osalta sekoilua, mutta ei näyttänyt sitten sen enempää haittaavan. Opinpahan taas lisää! Hyvä kisapäivä kovasta väsymyksestä huolimatta, jonka jälkeen painelin vielä Tiinaa Kirkkonummelle moikkaamaan. Oli kivaa, kiitti :)

Yhdessä välissä jäähkälenkin lomassa kävin Ojangon kentällä treenaamassa Luxin kanssa puomia ja keppejä. Toimi! Täytyy viikolla ottaa tavoitteeksi pyörähtää hallilla pari kertaa tutkailemassa Luxin osaamista.

Mulla on ollut nyt muutamia pentuja ryhmissä ja on kyllä tosi kivaa katsella, kun tyypit edistyy ja aika aloittelevat ohjaajatkin alkavat päästä jyvälle. Suuria onnistumisentunteita näin kouluttajan näkövinkkelistä, aina innolla odottaa seuraavia treenejä. Ja muutenkin, tosi kiva nähdä entuudestaan tuntemattomiakin koiria, joilla monista olisi kyllä paikkansa kisakentillä haastajina.

Eikä mun mp-kuume ole haihtunut tietenkään mihinkään, alan miettiä jo kaikenmaailman motocrossia ja enduroa. Haaveilen jo toisesta pyörästä tuommoisen katukiiturin lisäksi, landelle pitäisi saada semmoinen joku crossipyörä, jolla voisi vetää ympäri peltoja, mökkitietä ja metsäpolkuja. Joo, hahhah! Kyllä se vauhti siellä veressä vaan virtaa ja eihän sitä poiskaan saa, hölmö tyttö :) Tässä tämä taas tällä erää, palailen jälleen astialle!

Haaveilija

En nyt sitten taas tiedä, että kuinka moni on innostunut jakamaan tämän kanssani, mutta toivottavasti joku edes hiukan samaan asiaan hurahtanut tyyppi löytyisi lukijoistani! Olen aivan koukussa moottoripyöriin ja ajamiseen, ettei kyllä ole tästäkään harrastuksesta ilmeisesti poispääsyä. Ajotunneillakin tuli kommenttia, että ”taitaa olla vauhti veressä”, ja joo, lähtisin kyllä tämän allekirjoittamaan. Ne käsittelytehtävätkin oli mun mielestä loppujen lopuksi tosi kivoja, vaikka ensin jännittikin, että opinko ikinä hallitsemaan koko laitetta, koskaan kun en ole ajanut muuta kaksipyöräistä kuin fillaria. Loppupeleissä ajoin sitten ”isommalla” pyörällä koko roskan ja näin mulla on kortissa rajoittamaton A. Niiiiin mahtavuutta.

Saatan olla hullu näine innostuksineni, mutta tällä mennään! Ajamisen innostus alkaa kohdistua jo myös radalle, vähän erilaiselle radalle kuin agilityssa. Pääsisi testailemaan kaarreajoa suuremmassa mittakaavassa, sekä uusia käsittelyharjoituksia, ja mikäs olisi sen parempaa, kuin pistellä menemään omalla pyörällä.

Ja koska olen aika sporttisista asioista ja vauhdista pitävä tyyppi, niin pyörän olisi ehdottomasti oltava jollain tavalla tosi cool ja virtaviivainen. Eräänlainen pituusrajoite on kyllä matkassa mukana pyörävalintojen suhteen, näillä pituusmitoilla ei ihan minkä tahansa pärrän selkään kiivetä ilman, että vain päkiät yltävät just just maahan. Pystyy silloinkin hyvin ajamaan, mutta hallittavuus esim liikennevaloissa olisi varmasti mukavaa. Taitaa olla kaikenmaailman madallukset edessä. Kaikesta huolimatta haaveilen jo vähän isommasta mp:stä, Honda CB 600f Hornetista. Yhä hullummaksihan tämä tästä tuntuu näköjään menevän…

Tuo valkoinen olisi kertakaikkiaan upea (alan kuulostaa omituiselta…), paitsi nuo kullanväriset osaset ovat ehkä turhan prameat mun makuun, voitaisiin mennä vaikka hopean värityksellä. Mutta on tuo mustakin kyllä tyylikäs :)

 

Joo, voisin puhua aiheesta ikuisuuden, mutta nyt taidan hiljentyä tältä osin… Palaan ensi kerralla sitten maan pinnalle  ja koiramaisempiin juttuihin.