Keskitytkö omaan vai muiden tekemiseen?

Mietitkö millä tasolla muut ovat ja kuinka pitkälle he ovat edenneet määrittelemälläsi aikajanalla? Pohditko miten ihmisten aika voi riittää kaikkiin heidän treenaamiinsa lajeihin? Käykö mielessäsi miten hieno jonkun toisen koira on ominaisuuksiltaan tai miten se ihailemasi ohjaaja tekee töitä niin keskittyneesti, tarkasti ja täysillä? Kuinka hän ohjaa ne täydelliset linjat kerta toisensa jälkeen ja tuntuu tekevän aina vain puhtaita ratasuorituksia? Mistä kumpuaa hänen ”kylmähermoisuutensa” kilpailijana? Miten ihmeessä hän on saanut koulutettua koirastaan niin taitavan?

Ihmismieli on kiehtova ja nopeampi muovaamaan ajatusketjuja kuin arvaammekaan. Oman mielen avulla voimme pystyä uskomattomiin suorituksiin, mutta se voi myös rajoittaa, estää kehityksen ja jopa pysäyttää sen kokonaan.

 

Inspiraatiota vai vertailua?

Siinä on eroa, seuraako ympäristöään innostuakseen vai ajautuuko vertailemaan itseään muihin. Parhaimmillaan toisten suorituksista voi inspiroitua, oppia ja saada voimaa pyrkiäkseen samanlaiseen onnistumiseen: ”koska hän pystyi, niin minullakin on mahdollisuus”.  Haitallisimmillaan mieli voi kääntyä kuitenkin esimerkiksi kehitystä lamauttavaan vertailuun. Silloin omasta koirasta tai toimistaan ohjaajana voi löytyä kasa vikoja, olo voi tuntua epäonnistuneelta ja jopa siltä, ettei voi koskaan onnistua tai olla niin hyvä kuin muut. Vertailun kohteena voi olla myös aikaisemmat koirat tai mielikuva ihannekoirasta, joka ei ehkä ole edes realistinen.

Fokuksen painopisteen kääntyessä liiaksi kehityskohteisiin, saattaa vahvuuksien (joita meistä kaikista löytyy) ääni vaieta. On haasteellista elää hetkessä, jos tavoittelee toistuvasti jotain muuta mitä nykyhetkellä on tarjota. Yhteistä matkaa olisi kehittävää kulkea kiitollisuuden, onnellisuuden ja vahvuuksien viitoittamana, mutta mitä tälle kaikelle käy, jos vertailu vie voiton?

 

 

Katsotko pintaa eli yksittäistä hetkeä vai näetkö sen taakse?

Harvoin tiedämme millaisia asioita vastaan tuleva ihminen on elämässään kokenut. Hymy ei kerro arjen mutkattomuudesta tai siitä, ettei nykyhetken haasteiden kanssa olisi luovimista. Emme koskaan tiedä kuinka paljon ihminen on tehnyt näkemämme yksittäisen hetken eteen töitä ja millaisena hän on oman reittinsä nousut sekä laskut kokenut. Sen tietää vain tilanteessa oleva ihminen itse.

Se mikä sinulle on lähes itsestään selvää, voi olla toiselle suurta. Yksi hienoimmista tunteista on, kun joku aidosti arvostaa tehtyä työtä ja kertoo rohkeasti sen ääneen. Ulkopuolisille näkymättömän työn määrä on valtava ja tämä jos mikä on se, joka ansaitsisi arvostusta ja pilkahduksen valokeilassa. Kukaan ei ole syntyjään kultamitalisti eikä yksikään mestari ole noussut palkintopallille ilman kovaa työtä.

On kiinnostavaa painautua syvempien kysymysten äärelle ja pohtia, kuinka monta treenituntia on sen yksittäisen hetken takana. Mistä urheilija on luopunut matkalla kohti tavoitettaan ja mikä on todellinen menestyksen hinta – entä kokeeko hän sitä niin? Mikä on menestyneen urheilijan aikaisempi lajitausta? Monta koiraa hän on kouluttanut? Mikä on sen määrittelemättömän ajan määrä tunneissa, kun hän on seurannut kentän laidalla kisoja ja treenejä, analysoinut loputtomasti videoiden äärellä tai valmentajatunneistaan oppien? Mitä mahtavat olla toistomäärät mielikuvaharjoittelun parissa? Entä mikä on niiden harakanvarpaiden merkitys paperilla, jotka on raapustettu jännityksellä niitä omia unelmia kirjaten silloin, kun ne on ensimmäisen kerran uskaltanut itselleen myöntää? Kun joku on sanonut, että tavoitteet toteutuvat herkemmin, kun ne sanoo ääneen ja kirjoittaa ylös.

Niin, takana on usein pitkäkestoinen ja suuri työ, jota ei voi mitenkään laskea tunneissa. Työ toistuu pitkin uraa eri muodoissaan, treenieihin sekä kilpailuihin valmistaudutaan ja niiden purku tehdään huolella. Unohtamatta palautumista. Osatavoitteet täyttyvät rakkaudesta lajiin ja omasta syvästä merkityksestä käsin, jolloin tämä kaikki harvemmin tuntuu työltä.

Tunnetilojen kirjo on pitkin uraa laaja ja sitä urheilu parhaimmillaan tarjoaa, niin urheilijalle itselleen, kuin myös katsojille. Pettymyksiä ja onnistumisia on eri mittakaavassa vastassa joka viikko. Lopulta kaikki on hiottu ajan saatossa yksityiskohtiaan myöten niin huippuunsa, että sen ulkopuolelta kaikkien ihaileman suorituksen voi tehdä ”helposti” kerta toisensa jälkeen uudelleen. Silti jokaista suoritusta edeltää aina kasa jokaisen itsensä määrittämiä osatavoitteita – huolella harkitut rutiinit.

 

 

Tarkista fokus

Aina löytyy joku, jolla on sanottavaa tavastamme tehdä töitä tai joku jonka mielestä asiat täytyisi tehdä toisin. Omaan juttuun keskittyminen on yksi tärkeimmistä asioista, jonka voi oman kehityksensä eteen tehdä. Se on hyvä tapa hiljentää ympäristön äänet, jotka mesoavat välillä niin kovaa, ettei ole kuulla omia ajatuksiaan.  Sen miettiminen mitä muut tekevät ja missä vaiheessa he ovat, harvoin edesauttaa omaa edistymistä. Omien tekojensa peilaaminen omaan aikajanaan sen sijaan monesti auttaa.

Tietysti kannattaa olla kiinnostunut siitä mitä ympärillä tapahtuu, sillä muilta oppii ja muiden kannustamisesta saa energiaa. Yksin lopulta harvoin kehittyy ja itselle sopivasta ympäristöstä saa uskomatonta voimaa. Parasta on yhteinen ymmärrys siitä, että kehityksen tiet ovat erilaisia ja jokainen etenee sitä tahtia kuin etenee. Lajinsa huippukin on joskus aloittanut, emmekä me välttämättä koskaan saa tietää sitä mahdollista hintaa, joka menestyksestä on maksettu.

Kehittyäkseen omalla polullaan on suurin fokus oltava oman arjen pienissä osatavoitteissa, joita pyritään täyttämään päivittäin, nauttien täysillä yhteisestä matkasta keskeneräisyys hyväksyen.

 

Rakkain Java sai kunnian olla näiden sivujen ensimmäisen blogipostauksen kuvien tyttö.