Koirat

Polar
Saunajaakon Hoax

s. 1.4.2017
bordercollie uros
57cm / 20kg
agility maxi 3

 

Polar on pitkäaikainen haaveeni omasta bordercolliesta. Mietin pitkään kolmannen koiran kotiuttamista ja olin ylipäätään arka ottamaan uutta pentua. Lopulta ajattelin, että nyt loppuu arpominen.

Tärkeimmät kriteerit pennulle olivat terveys ja luonne. Toivoin järkevää ja ajattelevaa koiraa, joka ei tee mitään vauhti edellä. En halunnut luoda odotuksia tulevasta elämästä tai urheilukoiran urasta omine ajatuksineni. Halusin aloittaa agilityn ”alusta” puhtaalta pöydältä ja katsoa mitä saamme yhdessä aikaan, kun pidämme hauskaa.

Polar on persoonallisen näköinen, erittäin innokas ja leikkisä, eikä se ota koskaan töitä liian vakavasti. Se on järkevä ja ajatteleva koira sekä sitkeä ja periksiantamaton, jos sillä on riittävästi motivaatiota (peiliin saa katsoa, jos ei ole) suorittaa annetut tehtävät. Ihmiset ja etenkin lapset on Polarin lemppareita. Muilta uroksilta se saattaa haluta joskus hyvinkin paljon omaa tilaa, mutta tytöt on tosi jees – ne on joskus nuoruusvuosina kiinnostaneet kilpailuissakin enemmän kuin lajisuoritus… Agilityssa Polar on voimakas ja pitkälaukkainen liikkuja, jonka ohjattavuus on haastanut minua paljon. Koen, että olen joutunut opettelemaan minikoirien jälkeen koko lajin ihan uudelleen, kun sain mahdollisuuden astua ns. ääripään maksikoiran ohjaksiin.

Kutsun Polaria Mestarikseni, sillä olen oppinut siltä mm. itsestäni, koiran kouluttajana, agilitykouluttajana, agilityohjaajana, kilpailijana, valmentajana ja ratasuunnittelijana ihan älyttömästi. Olen täynnä kiitollisuutta, että olen saanut kulkea tämän polun juuri tämän koiran kanssa ja juuri tässä vaiheessa uraa. Polar on haastanut minua kehittymään monella osa-alueella eikä ole päästänyt koskaan helpolla. Se on sinetöinyt ajatuksen, ettei mikään ole itsestäänselvää ja opettanut ymmärtämään, että vaikka miten näkisit vaivaa, et välttämättä silti saavuta haluamaasi. Kaikki ei ole omissa käsissäsi, vaikka sitä ajatusmaailmaa tykätään kovasti viljellä. Minulle tämä on tuonut rauhaa, sillä vaikka meriitit ovat hienoja ja arvostettavia, ne eivät muuta lopulta yhtään mitään.

Meidän matka on ollut arvokas ja se on onneksi vielä kesken. Toivottavasti saamme jatkaa yhteistä elämää ja kehittymistä koirakkona vielä mahdollisimman pitkään.

 

Polarin kilpailutuloksia:
  • FI AVA ja FI AVA-H (näyttelytulos puuttuu)
  • CAGIAG 2020
  • Maajoukkuekarsinnat Tampere 2020 yhteistulosten 6. sija
    Samana vuonna Maajoukkue-karsintojen kokonaiskilpailun tulosten perusteella olisi saanut edustusoikeuden EO-joukkueeseen, mutta pandemian takia kilpailut peruttiin.
  • on osallistunut kaikkiin SM-kilpailuihin ja MJ-karsintoihin, joihin on 3-luokkaan nousun jälkeen ollut mahdollista osallistua
  • kilpaillut halli-SM ja SM-kilpailujen finaalissa
  • Helsingin agilityurheilijoiden (HAU) vuoden maksikoira 2020
  • Piirimestaruus joukkuekulta 2022 (Helsingin seudun kennelpiiri)

Kuva: Yasmin Eklund

 

 

kuva: Sonja Löfgren


Nio
Call Me Witch With Brain Inside

s. 7.11.2021
bordercollie narttu
47,5 / 12 kg
matkalla urheilukoiraksi

Nio on aktiivinen ja vilkas taskuraketti, joka elää täysillä ja on aina valmis töihin. Se on erittäin ketterä ja nopea, mutta myös ajatteleva koira. Nion kanssa on todella mielekästä treenata ja se vastaa koulutukseen hyvin. Se on ahne ja rakastaa leikkimistä, joten treeneissä kelpaa hyvin palkaksi namit sekä lelut. Myös sosiaalinen palkka toimii.

Nio on kuvattu terveeksi erinomaisin tuloksin, joten matka kohti urheilukoiran elämää on sen etapin myötä saanut alkunsa. Mielenkiinnolla seuraan mitä tästä tytöstä kehittyy ja millaiselle matkalle meidät on yhdessä tarkoitettu. Pakko kuitenkin sanoa, että alku vaikuttaa lupaavalta.

Nio on jollain tapaa hyvin saman tyylinen kun edesmennyt shelttini Java, siitä syystä tuntuu kuin olisin tullut kotiin. <3

kuva: Sonja Löfgren

 


Lux
Minimonsin Mystica

s. 14.3.2011
shetlanninlammaskoira uros
32cm / 5 kg
agility mini 3

 

Lux on pikkuinen, aina iloinen ja koko perheen valopilkku, jonka elämään ei mahdu koskaan huonoa päivää. Agilityyn Lux on ollut todella mielekäs kouluttaa ja opittuaan jotakin, sen osaamiseen on voinut luottaa 100%. Lux valloittaa söpöllä olemuksellaan ja se välittää ympärilleen positiivista energiaa pimeimpinäkin päivinä.

Luxin kilpailutuloksia:
  • World Agility Open (WAO)
    Suomen edustusjoukkueessa 2014
  • WAO Biathlon agilityradan 3. sija vuonna 2014

Kuva: Tiina Jurvakainen

 

MUISTOISSA

 

Java

FI AVA, FI AVA-H
Minimonsin Downpour

s. 5.8.2005

k. 21.3.2022

shetlanninlammaskoira narttu

agility mini 3

Java on pieni ja pippurinen shelttineito, joka on aina ollut minun varjoni. Meillä klikkasi jo silloin, kun näimme ensimmäisen kerran. Tuolloin Java oli 2-viikkoinen pienen pieni sheltin alku.

Java oli aikansa parhaita agilityshelttejä. Se on ollut agilitysta eläkkeellä jo vuosia, mutta aktiiviaikoinaan tämä valloittavan kaunis koira eli täysin agilitylle. Java oli lahjakas jo alusta alkaen käyttämään kroppaansa ja sillä oli palo tehdä kaikki täysillä. Java ymmärsi agilityn salat heti ja syttyi siihen välittömästi. Pitkin kilpailu-uraa tasapainottelimme Javan todella korkean vireen kanssa, joka toi oman mausteensa yhteistyöhön ja tulosvarmuuteen. Kaikilla on omat haasteensa ja se oli meidän, mutta kun klikkasi, niin usein kilkkasi kunnolla.

Olen todella kiitollinen kaikista yhdessä koetuista kisavuosista ja kokemuksista. Java on ollut oikea kultakilmpale ja on ihanaa, että se on edelleen pitkän kisauransa jälkeen terveenä ja toimintakykyisenä arjessa mukana.

Javan kilpailutuloksia:
  • Suomen agility- ja hyppyvalio
  • AgiToko Dogs ry:n vuoden agilitykoira 2011
  • Agilityn Suomen mestaruus- hopea 2011
  • Agilityn Avoin Suomen mestaruus 2011
  • Agilityn joukkue Suomen mestari 2011
  • Agilityn SM- joukkuepronssi 2012
  • European Open edustusjoukkueessa 2011-2013 (kaikissa finaaliin)
  • European Open 2013 karsintaradan 2. sija (kisassa oli yli 150 koiraa)
  • Agilityn piirinmestaruus kultaa 2013,  hopeaa 2011
  • Agilityn Piirinmestaruus joukkue pronssia 2011
  • Friskies Cup -voitto 2011
  • Useita voittoja agilityn mini 3-luokassa

Kuva: Jenna Caloander

 

 


Ledi
Springrotin Chamberlain

s. 20.2.2003
k. 10.12.2016
shetlanninlammaskoira uros
Ensimmäinen oma koira

 

Rakkaasta koirasta luopuminen tuli ajankohtaiseksi joulukuussa 2016. Raskaimpia päätöksiä, joita olen koskaan tehnyt, mutta ainoa ja oikea sellainen.

Ledi oli ihana, kaunis ja aina ystävällinen koira. Siitä pitivät jopa ne koirat, jotka eivät tulleet toimeen muiden urosten kanssa. Ledi oli alkujaan hyvin arka ja vaikeasti motivoitava, mutta ajan kanssa Ledistä kasvoi helppo arjen seuralainen. Ledi sai minut uskomaan, että mikä vain on mahdollista, kun keinot löytyvät ja jaksaa tehdä töitä. Ikävä jää, mutta muistot säilyvät. Niitä ei onneksi kukaan voi viedä pois. <3

Nykyhetken lauma. Kuva: Yasmin Eklund