Monet hyvän mielen treenit

Lux alkaa olla kisavalmis, tai oikeastaan on. Olen monesti vain kovin kriittinen analysoimaan omaa tekemistäni, mutta kyllä me oltaisi jo valmiita ottamaan haaste vastaan. Pian on aika tehdä depyytti ykkösissä ja ammentaa sieltä lisää ajatuksia tuleviin treeneihin.

Toissa viikolla tein yhteistreenit Javan ja Luxin kanssa, ei-koiraihminen-ystäväni tuli hallille käymään ja kuvasi ystävällisesti treenejämme! Olen käynyt tosi paljon treenaamassa yksin, niin on tuo videopuoli jäänyt vähän vähemmälle. Kivaa oli saada taas näkemystä liikkuvan kuvan muodossa, että mitä siellä radalla tuleekaan tehtyä.

Yllättävän kivalta näytti mm. Luxin osaaminen tällä hetkellä. Puomin suhteen olen ollut jännityksissä, että mitähän siitä mahtaa tulla, mutta kun tavoitteena oli oppia jotakin uutta ja haastaa omat koulutukselliset kykyni, niin yli odotusten ollaan jo tässä vaiheessa menossa. Lux siis pysähtyy puomilla käskyllä ”puomi” ja tekee juoksupuomin käskyllä ”kiipee”. A on juoksu-A ja käskynä siinä myös tuo ”kiipee”, vapautuksena on-offeista on ”jes”. Olen kyllä tooooosi iloinen treenin tuottamista tuloksista, mutta paljon se on kärsivällisyyttä ja työtä vaatinutkin. Jännää nähdä kuinka pakka alkaa toimia kisoissa ja toki paljon työtä vielä edessä, kun ajattelee mm. taakse päin poistumisia etenkin puomilta… Kepeillekin on tullut hurjasti varmuutta! Videoa laitan tässä mahdollisimman pian.

Kouluttaessa on ollut myös hurjan kivaa, eräät treenit tässä lähiaikoina olivat aivan hulvattomat. Hahhhaaaa, mutta mikäs sen mukavampaa kun on kivaa, ryhmäläiset onnistuvat ja ovat hymyileväisin mielin. Kyllä kouluttajan kelpaa katsella hienoja suorituksia ja selkeää kehittymistä, hihii!

Lunta tänne Helsinkiin on tullut aivan älyttömät määrät tässä parin viikon sisällä, ja autokin on meinannut juuttua lähiön teillä hankeen. Onneksi on huumoria riittänyt! Vaikea kuvitella, että parisen kuukautta sitten ajelin vielä onnellisena moottoripyörällä liikenteessä. Pyörää olen katsellut lumen tulosta huolimatta aivan yhtä innoissani. Saas nyt nähdä kuinka haaveen käy, tuleeko moinen jo ensi kesäksi vai ei…

Salilla on jumppailemassa tullut käytyä aika ahkerastikin: arobinen harjoittelu erilaisten ryhmäliikuntatuntien muodossa ja painojen pumppaaminen on kuulunut viikkojen kuvioon. Powerissa (body pump) vaihtui juuri uusi ohjelma, joka on kyllä haasteellinen sekä hiukan tuskaa tuottava. Lihakset huutaa hoosiannaa, mutta kiva, että reeni suuntautuu tässä ohjelmassa selkeästi eri puolille kroppaa, kuin aikaisemmassa ohjelmassa. Voimaakin on tullut lisää, jibii!

Viikonloppuna Java kisasi kaksi starttia, joista juoksi molemmat puhtaasti. Tuloksena yksi voitto ja 2. sija, nyt on meilläkin viimein arvokisanollat kasassa :) Kävin tuossa myös moikkaamassa Tiinaa Kirkkonummella, rämmittiin pari tuntia umpihangessa ja tää flikka nuortui taas vähintään kymmenen vuotta, kun siellä temmelsin! Hahhaa! Tiina otti jälleen kivoja kuvia, kiitos taas!

Maiju 5-vuotta ja pari koiraa

Tää Ledin lumimaski oli niin hauska!

The Java :)

Kaikki!

 

 

 

 

2 kommenttia artikkeliin ”Monet hyvän mielen treenit

  1. Taitava pikkuLux! Ja videoita joo esille, olis hauska taas nähdä sen menoa! :)

    Ja onnea vielä nollista, hyvä te!

    Muista sitten laittaa ostoslistalle ne talvikengät ja nahkahanskat, niin pärjäät kastumatta ja jäätymättä ensi kerrallakin. ;)

    • Kiitos! :) Ostoslistalla on, mut niin siellä on paljon muutakin, esim. prätkäkamaa! :D joojoo, äiti… ^^

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *