”Olet paras, olet voittamaton”

Vuoden kolmannessa Bike-lehdessä oli mielestäni hyvä kirjoitus. Otsikko siis siitä, ja kyllä, mp-juttuja hiukan jälleen. Teksti herätti kuitenkin minussa sen verran tuttuja ajatuksia, että oli lähes väistämätön pakko jakaa muutama sitaatti siitä, mitä motocrossia ja enduroa harrastava Vesa Koivunen lehdessä kirjoitti.

”Mutta kun on tehnyt pohjatyön kunnolla, voi tyynen rauhallisesti odottaa sitä H-hetkeä. Ilman epäilyksen häivääkään. Itsevarmana. Vahvana.”.

Hän lainaa Matti Seistolan ajatuksia. ”Seistola tekee kaiken tosissaan ja uskoo, että mitä paremmin treenaa, sitä paremmaksi itseluottamus kasvaa. Jos ei ole luurankoja kaapeissa, voi mennä kisaan luottavaisin mielin. Tänä päivänä Matti tekeekin niin, mutta aina ei ole ollut sama ääni kellossa. On ollut kisoja, joissa on tullut äitiä ikävä.”.

Hän viittaa tekstissään myös ranskalaisen motocross-kuskin Jean Michael Baylen taustajoukkoihin, jotka psyykkasivat häntä läpi kisaviikonloppujen: ”Olet paras, usko nyt, olet paras”. Ja jatkaa: ”Suomalainen versio tästä on se, että ajetaan porukalla EM-kisoihin ja heti radalle päästyä aloitetaan jumalaton hössötys siitä, kuinka vaikea rata on ja kuinka suuria ovat hyppyrit. Treeneissä höpötetään, kuinka nopeita eteläeuroopplaiset ovat ja hiukan vielä manataan radan vaarallisuutta. Tämän jälkeen on turha odottaa tuloksia. Poika on alistettu jonnekin, josta ei heti nousta.”.

Lainatun tekstin pohjalta intouduin miettimään omaa agilityharrastustani ja -uraani. Kun tätä lajia on harrastanut jo noin 10-vuotta, ja kilpaillut siitä lähes yhtä monta, mukaan mahtuu ties minkälaista tunnetta. Vuosia ovat värittäneet niin pettymykset, kuin onnistumiset sekä kaikenlaiset fiilikset siltä väliltä. Nuorempana olin äärimmäisen itsekriittinen, joka tosin vei minua eteenpäin kovaa vauhtia, mutta ei ollut helpoin valituista teistä tähän päivään. Olen onnellinen, että se asenne on takana päin ja olen armollisempi itselleni. Olen saanut olla tekemisissä taitavien kouluttajien ja kilpailijoiden kanssa. Kaikesta oppimastani olen kovin kiitollinen. Minulla on ollut ihan huippuja koulutettavia, jotka piristävät tunnista toiseen kehittyessään harppauksin. Muutenkin tunneilla on ollut usein niin mahtava fiilis, että on voinut poistua hallilta hymyillen. Kiitos teille! :)

Tämä alkuvuosi on ollut vaikea, katsotaan millaisena se jatkuu. Luxin sairastaminen vei minulta voimat joksikin aikaa, kontrolliin asti emme ole vielä ehtineet, joten en tiedä tämän hetkistä tuomiota. Jännittää kovasti. Javan hampaiden poisto aiheutti yhdelle koiralle lisää sairaslomaa. Onni todella, että operaatio oli pieni ja rutiinijuttu. Onni on myös se, että Lux tuli kaiken maailman ennustuksista huolimatta kuntoon. Eli kyllä, onnekas olen, kun koirille ei ole tapahtunut mitään onnettomuksia tai havaittu rakenteessa mitään elämää rajoittavaa (kopkopkop!), mutta siitä huolimatta koiran sairastelu on aina vähän turhankin jännittävää.

Viime maanantain treenit sujuivat kivasti, olemme nyt seuraavat 11 kertaa Juha Oreniuksen treeneissä. Meillä on Jennan ja Iinan kanssa keskenämme oma ryhmä, kivaa! Java on tällä hetkellä niin varma, että se tekee kaiken kuten minä ohjaan, se ei juurikaan sössi radalla omiaan. Sen on huomannut nyt viimeisimmissä treeneissä, joten ei voi kuin vilkuilla peiliin, jos radalla jotain kummallisuuksia tapahtuu. Muutoinkin koira tuntui vetreämmältä nyt Patrician hoidon jälkeen (putosi tosin treeneissä A:lta, voi vee…), tuli hyvin ohjauksiin mukaan ja kääntyi. Tällä kertaa pysyi hyppylinjoilla, eikä ohjauksen kanssa tarvinnut vääntää liioitellusti. Oikein kiva fiilis oli mennä. Viikonloppuna kilpailemme Javan kanssa pitkästä aikaa.

Loppuun vielä fiilistelyä parin vuoden takaa, SM-kisat 2011. On mulla hieno koira!

004

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *