Pienen pieni potilas

Huhhuh, jopas on ollut mielenkiintoiset kaksi viikkoa… Ei hyvää, ilman huonoa, vai? Matkaan on siis mahtunut todella suuri annos positiivisia asioita, mutta myös aika pysäyttävä kokemus.

Olin hetken jo miettinyt, ettei Lux ole ollut aivan oma itsensä. Kuukausi tai pari sitten sen vatsan kanssa oli ongelmia (on ollut todella terve ja rautamahainen koira) ja aina ”ilman” syytä sama homma uusi. Ajoittain parempi ja ajoittain taas ei. Agilitya ei olla onneksi tehty kuin muutama kerta ja nekin treenit jäbä on vetänyt niin täysillä kuin on kyennyt. Tammikuun toisen viikon tiistaina ihmettelin treenien loputtua, kun Lux kävi vain nukkumaan hallin lattialle, se oli ihan poikki, enkä voi todella sanoa treenanneeni liikaa. Normaalisti juoksentelee ympäri hallia, leikkii ja vinguttelee leluja, hyppii itsekseen tai juoksee putkia. Ei silloin.

Aloin laskea kuluneita viikkoja 1+1 ja monia asioita tuli mieleen. Parin viikon sisään Lux oli alkanut selkeästi oireilla kipujen vuoksi, jota en ole osannut ajatella ennen kuin vasta nyt. Lux saattoi olla nukkumassa kerällä ihan tyytyväisenä ja sitten alkanut hetkessä täristää takapäätä, juossut huoneen toiseen päähän ja mennyt ”kumarrusasentoon”. Ajattelin aluksi että hehheh, onpa hauskaa, silloin kun siitä puuttui tuo tärinävaihe ja äkkinäinen paikan vaihto. Se siis saattoi vain viettää tovin aikaa tuossa asennossa. Nyt yhdistän sen, että on selkeästi helpottanut oloaan kipujen suhteen tuolla tavoin.

Viikon parin sisään Luxin ruokahalu katosi täysin, se laihtui hyvin nopeasti ja menetti sitä myöten kaikki lihaksensa. Siitä tuli myös masentuneen voimaton. Käytännössä tuon pahimman viikon se vain nukkui, eikä jaksanut aina pitää silmiään auki edes hereillä ollessaan. Mietin, että missä mun elinvoimainen, jäntevä, lihaksikas, elastinen, iloinen, energinen, leikkisä ja hulabaloo koirani on. Se oli vain varjo siitä…

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä (edelleen puhutaan tammikuun toisesta viikosta) valvoin pitkään ja katselin Luxin vointia. Torstaina aamulla päätin, etten vaan enää pysty katsomaan sitä, vaikka ajoittain olikin vähän pirteämpi. Soitin Herttoniemen eläinlääkäriasemalle ja Lux otettiin samana päivänä heti tutkimuksiin, siltä otettiin laajat verikokeet ja pari röntgenkuvaa koko koirasta, päästiin kuitenkin kotiin. Perjantaina aamulla tuli soitto, että koira pitäisi tuoda tippaan ja ultraan, Lux jäi sinne hoidettavaksi ja minä lähdin odottelemaan puhelua. Myöhemmin tuli soitto, että ultrassa on havaittu jotakin omituista sapen ja suoliston alueella, ja suositus olisi lähteä Luxin kanssa tehohoitoon Viikkiin. Epäily oli suolen tunkeutuminen ”itsensä” sisään.

Viikissä Lux ultrattiin toistamiseen ja otettiin uudet veriarvot. Iski aika kovaa vasten kasvoja mahdollinen kasvainepäily… tuo koira on kuitenkin vasta vajaa kaksi vuotias. Sinne se jäi hoidettavaksi yön yli, perjantaina aamulla vietiin laajaan ultraukseen ja puhelun jälkeen Lux lähti valmistautumaan leikkaukseen. Jännitin ihan hulluna, kun ei tunteihin kuulunut mitään ja yritin vaan rauhoittua, että okei joo, se saattaa olla myös ihan positiivista, jos mitään ei kuulu. Olin luonnollisesti todella helpottunut, kun sain kuulla leikkauksen menneen hyvin. Ohutsuoli oli tunkeutunut paksusuolen sisään ja siinä lähimain ilmeisesti oli havaittavissa muutoksia, myös sappi tyhjennettiin nesteestä (ei hitto tätä shelttien ongelmaa, kuin monella on tätä?? löytyy tyyliin sivulöydöksenä, kuten Ledilläkin).

Huhhuh, aika hurjan rankaksi meni. Onneksi vein Luxin lääkäriin, se on koira joka ei näytä kipua ja tsemppaa viimeiseen asti. Nyt se oli vain niin väsynyt, ettei kyllä todellakaan ollut kunnossa. Olen huipputyytyväinen etenkin Herttoniemen eläinlääkäriaseman toimintaan, kun homma alkoi pelata heti kerrottuani kaikki mahdolliset oireet. Jes, tuli oikeasti luottavainen fiilis! Halpaahan tämä homma ei ole, ihan käsittämättömiä määriä sitä voikin palaa rahaa parissa päivässä. Suosittelen oikeasti vakuutusta kaikille, en enää itse vaan voisi elää ilman. Sitä helposti ajattelee, että nuori koira, mitä sille voisi käydä, mutta kaikenlaista aina voi sattua ja tapahtua.

Tästä lähtee toipuminen, toivottavasti joskus vielä Luxin rakastamille agilitykentille, mutta ensin hoidetaan pikkujäbä kuntoon ja sen jälkeen katsellaan mihin elämä kuljettaa! Positiivisin mielin kuitenkin! Mahdolliset lääkitykset toki vievät mahdollisuuden kisauraan, mutta sitä täytyy murehtia vasta sitten, jos on ikinä ajankohtaista.

Nyt potilas voi hyvin, on toipunut ihan hurjan nopeasti kun miettii, että leikkauksesta on vasta noin viikko. Nyt se on täynnä energiaa ja elämäniloa, se söisi kaiken mitä eteen tulee ja olisi mielestään valmis jo nyt kiitämään radoille. On ihanaa katsoa taas sitä iloista pientä koiraa! :) Mutta se tärkein, te joilla terve koira, nauttikaa oikeasti siitä, että voitte harrastaa, kilpailla ja elää normaalia arkea!

Väsyneet silmät… 

7 kommenttia artikkeliin ”Pienen pieni potilas

  1. Huh, kaikkea kamalaa sitä tulee eteen :( Onneksi saitte nopeasti avun. Paljon tsemppiä Luxille paranemiseen! Toivotaan että sappivaivat jäivät vain sivulöydökseksi, se todella tuntuu olevan shelttien riesa…

    • No älä muuta sano, aika yllätyksenä tuli kyllä tämä kaikki. Ja joo, toivottavasti tuo sappi nyt ei vaadi mitään erikoistoimenpiteitä. Mutta on tämä kyllä, vähän väliä saa olla koirista huolissaan…

  2. Huhhuh! Kaikki peukut ja varpaat pystyssä Luxin täydellisen paranemisen puolesta! Aikasta pelottavaa teillä on ollut :(.

    • Joo, oli kyllä aika pysäyttävä kokemus tämäkin. Yhden koiran vakavan sairastelun jo katsonut, mutta ei mihinkään leikkauksiin ole sairastapausten vuoksi tätä ennen joutunut yhtäkään laittamaan. Huhhuh, toivottavasti oli vika kerta moista!

  3. Voi pientä potilasta! Pikaista toipumista Luxille ja toivottavasti sappivaivat eivät uusiudu, ne kun on todistetusti aika perseestä…

    • No niiiiinpä… Ei auta kuin katsella ja kontrolloida! Tää alkaa olla niin ”kerää koko sarja” -meininkiä… :P

Vastaa käyttäjälle Lotta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *